Innovaatioseteli ja Into poistuivat

Innovaatioseteli ja Into poistuivat

Business Finlandin suosittu Innovaatioseteli-rahoitus sekä myös suurempi Into-rahoitus poistuivat vuoden 2024 aikana. Innovaatioseteli on ollut vuosien ajan suosittu rahoitusmalli IPR-suojauksen aloitukseen, jonka kohderyhmä on vaihtunut rahoitusehtojen mukaan, viimeisimpänä ollen rajattuna ainoastaan alle 5-vuotiaille yrityksille. Suuruudeltaan Innovaatioseteli oli vuoden 2024 aikana 4500 € + alv, 1500 € omavastuuosuudella. Osasyy Innovaatiosetelin suosioon oli sen helppo hakuprosessi, noin 1h aikapanoksella sai usein jo viikossa päätöksen rahoituksesta.

Jäljelle jää ainakin Business Finlandin TEMPO rahoitus, joka on enintään 60 000 euroa. Rahoitus kattaa 75 prosenttia projektin kustannuksista, jotka voivat olla maksimissaan 80 000 euroa. Rahoitus on avustusta, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Business Finland maksaa rahoituspäätöksen jälkeen 70 prosenttia rahoituksesta ja loppuosan projektin loppuraportin yhteydessä. TEMPO rahoitusta voidaan käyttää IPR palveluiden osalta aineettomiin oikeuksiin liittyviin selvityksiin, kuten FTO ja ennakkouutuustutkimuksiin sekä kilpailijaseurantaan.

Tällä hetkellä on epäselvää, mitä muita rahoitusmalleja IPR-palveluihin Business Finland tulee tarjoamaan vuoden 2025 aikana ja millä ehdoilla. Seuraamme tilannetta ja ilmoittelemme uusista rahoitusmuodoista blogissamme, kun BF jakaa tietoa ulospäin.

Maakunnissa oleville yrityksille on edelleen tarjolla ELY:n alaista Leader-rahoitusta, joka on maksimissaan 3 x 3000 € suuruinen summa.