Mitä tapahtuu patenttihakemuksen jättämisen jälkeen?

Mitä tapahtuu patenttihakemuksen jättämisen jälkeen?

Mitä tapahtuu patenttihakemuksen jättämisen jälkeen?

Patenttihakemuksen jättämisen jälkeen käynnistyy monivaiheinen tutkimus- ja käsittelyprosessi, joka kestää tyypillisesti 1 – 3 vuotta Suomessa. Prosessi alkaa muodollisella tutkimuksella ja etenee patentoitavuustutkimukseen, jonka aikana arvioidaan keksinnön uutuus, keksinnöllisyys ja teollinen käyttökelpoisuus. Hakijan on vastattava viranomaisen välipäätöksiin määräaikojen puitteissa ja suoritettava vuosimaksut ajallaan. Myönteisen päätöksen jälkeen patentti julkaistaan patenttirekisterissä, minkä jälkeen alkaa 20 vuoden suoja-aika hakemuksen tekemispäivästä laskettuna. Suoja-ajan aikana patentin vuosimaksut on suoritettava vuosittain.

Mitä tapahtuu patenttihakemuksen jättämisen jälkeen?

Patenttihakemuksen jättämisen jälkeen Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) aloittaa hakemuksen käsittelyn muodollisella tutkimuksella. Tässä vaiheessa tarkistetaan, että hakemuksessa on kaikki vaaditut osat ja että se täyttää tekniset vaatimukset. Yleisimmin puuttuvat osat ovat hakijan allekirjoittama valtakirja, jolla hän valtuuttaa patenttiasiamiehen toimimaan edustajanaan hakemusta koskevissa asioissa ja siirtokirja, jolla keksijän oikeuden keksintöön on siirretty hakijalle, mikäli nämä kaksi ovat eri tahoja.

Seuraavaksi suoritetaan tekninen tutkimus, jossa tutkijainsinööri arvioi keksinnön patentoitavuutta. Tämä sisältää uutuustutkimuksen, jossa selvitetään, onko vastaava keksintö jo olemassa, sekä keksinnöllisyysarvioinnin. Tutkimuksen perusteella hakijalle lähetetään välipäätös, johon tulee vastata määräajan kuluessa.

Jos keksintö täyttää patentoitavuuden edellytykset ja hakija on vastannut mahdollisiin välipäätöksiin hyväksyttävästi, PRH tekee myönteisen päätöksen. Tämän jälkeen patentti julkaistaan ja rekisteröidään, mikä antaa keksinnölle virallisen 20 vuoden suojan hakemispäivästä lukien. On kuitenkin huomattavasti yleisempää, että ensimmäinen tekninen välipäätös on negatiivinen. Tämä johtuu siitä, että patenttivaatimukset laaditaan yleensä pyrkien laajimpaan mahdolliseen suojapiiriin, koska laajaa suojapiiriä voidaan aina rajoittaa, mutta lähtökohtaisesti liian kapean suojapiirin laajentaminen on huomattavan hankalaa, jos ei jopa mahdotonta. Asiamies analysoi välipäätöksen ja kokemuksensa perusteella osaa arvioida keksinnön patentoitavuuden tilaa ja sitä, olisiko patentti saatavissa.

Hakemusprosessin aikana hakijan tulee seurata aktiivisesti käsittelyn etenemistä ja vastata kaikkiin viranomaisen pyyntöihin määräajassa, jotta hakemus ei raukea.

Kuinka kauan patenttihakemuksen käsittely kestää?

Patenttihakemuksen kokonaiskäsittelyaika Suomessa on tyypillisesti 1-3 vuotta hakemuksen jättämisestä. Vuonna 2025 muodollinen tutkimus kestää yleensä 1-3 kuukautta, minkä jälkeen tekninen tutkimus suoritetaan yleensä 8 – 10 kk kuluessa patenttihakemuksen jättämisestä.

Merkittävä osa kokonaisajasta kuluu hakijan ja viranomaisen väliseen kirjeenvaihtoon. Jokainen välipäätös ja siihen vastaaminen vie tyypillisesti 3-4 kuukautta. Hakemukseen voi tulla 1-3 välipäätöstä ennen lopullista päätöstä.

Hakija voi vaikuttaa käsittelyaikaan varmistamalla, että hakemus on alun perin laadittu huolellisesti ja että vastineet välipäätöksiin toimitetaan perusteellisina mutta viivytyksettä. Nopeutettu käsittely on mahdollista erityistapauksissa, kuten jos keksintöä loukataan jo markkinoilla. Lisäksi tietyillä tekniikan aloilla nopeutettua käsittelyä voidaan pyytää tutkimuksen nopeuttamiseksi. Nopeutetussa käsittelyssä välipäätös tulee jo 4 kk jälkeen. Tämä kuitenkin nopeuttaa hakemusprosessia ja kustannusten syntymistä kokonaisuudessa, sillä mahdolliset jatkohakemuksen etuoikeutta käyttäen olisi hyvä jättää ennen patentin myöntämistä ja tuloa julkiseksi.

Mitä toimenpiteitä hakijalta vaaditaan hakemuksen jättämisen jälkeen?

Patenttihakemuksen jättämisen jälkeen hakijan keskeisimpiin velvollisuuksiin kuuluu välipäätöksiin vastaaminen määräaikojen puitteissa. Vastineissa tulee perustella, miksi keksintö täyttää patentoitavuuden edellytykset, ja tarvittaessa tehdä muutoksia patenttivaatimuksiin.

Vuosimaksujen ajallaan maksaminen on toinen kriittinen velvollisuus. Ensimmäinen vuosimaksu erääntyy hakemuksen kolmantena vuosipäivänä, ja sen jälkeen maksut on suoritettava vuosittain hakemuksen voimassapitämiseksi.

Hakijan tulee myös:

  • Ilmoittaa yhteystietojen muutoksista viranomaiselle
  • Seurata aktiivisesti määräaikoja ja prosessin etenemistä
  • Tarvittaessa toimittaa lisäselvityksiä tai kokeellisia todisteita keksinnön toimivuudesta
  • Päättää hakemuksen mahdollisesta jakamisesta, jos alkuperäisessä hakemuksessa on useita keksintöjä

Miten patenttihakemuksen laajentaminen ulkomaille tapahtuu käytännössä?

Patenttihakemuksen laajentaminen ulkomaille tulee aloittaa etuoikeusvuoden aikana, eli 12 kuukauden kuluessa ensihakemuksen tekemispäivästä. Käytännössä tämä tapahtuu joko jättämällä hakemukset suoraan kohdemaihin, käyttämällä alueellista keskitettyä käsittelyä kuten Eurooppa-patenttihakemusta tai hyödyntämällä kansainvälistä PCT-järjestelmää.

PCT-hakemus antaa hakijalle 1,5 vuotta lisäaikaa ja mahdollistaa päätöksen lykkäämisen tiettyihin maihin etenemisestä 30-31 kuukauteen. Tämä on kustannustehokas tapa laajentaa suojaa, sillä suurimmat kustannukset syntyvät vasta kansallisessa vaiheessa. Kokonaisuutena tämä reitti on noin 4000 € kalliimpi kuin suorien kansallisten vaiheiden käyttäminen, mutta sen jälkipainotteisempi kustannusrakenne ja mahdollisuus pohtia jatkomaiden valintaa 1,5 vuotta pidempään tekee siitä suositun vaihtoehdon.

Suomalaisyrityksen kannattaa priorisoida markkina-alueet liiketoimintastrategiansa mukaisesti. Euroopassa tehokas vaihtoehto on Euroopan patenttihakemus (EPO), jolla voi saada suojan jopa 39 maassa yhdellä hakemuksella. Yhdysvallat, Kiina ja Japani ovat usein tärkeitä kohteita teknologiayrityksille.

Ulkomaille laajentamisen suunnittelu kannattaa aloittaa heti kotimaisen hakemuksen jättämisen yhteydessä, jotta aikataulut ja budjetointi voidaan tehdä tarkoituksenmukaisesti.

Patenttitoimisto Kespat tarjoaa asiantuntevaa apua patenttihakemusprosessin kaikissa vaiheissa. Autamme hakemuksen laatimisessa, välipäätösten käsittelyssä ja kansainvälisen patenttistrategian suunnittelussa. Kokeneet patenttiasiantuntijamme tuntevat teollisuuden eri alat ja osaavat sovittaa IPR-strategian yrityksesi kokonaistavoitteisiin. Ota yhteyttä verkkosivuillamme ja varmista keksintösi tehokas suojaaminen.