Eurooppapatenttiasiamiestutkinto on kiistatta yksi haastava rasti asiamiestyössä. Se vaatii merkittävää panostusta itseopiskeluun, mutta harva pystyy läpäisemään koulutusta ilman organisoitua koulutusta. Vuosien ajan tutkintokoe (European qualifying examination eli EQE) oli mörkö myös meidän organisaatiossa, kun merkittävistä koulutuspanostuksista huolimatta oikeaa kaavaa tutkinnon läpäisemiseen ei löydetty. Epäonnistumista kuitenkin opittiin ja oikea kaava resurssien ja koulutuksen välillä löydettiin. Tästä osoituksena on kolme suoritettua EQE tutkintoa vuosien 2019 – 2022 välillä. Ajallisen panostuksen koulutukseen ja itseopiskeluun on oltava riittävä, palautetta taitotason kehityksestä on haettava osaavista lähteistä ennen koetta puutteiden paikkaamiseksi ja koeosiot on jaettava eri kokeille sopivassa suhteessa.
Näillä resepteillä asiamiehemme Janne Laulainen läpäisi tämän vuoden EQE-kokeessa patenttihakemuksen laadinta koskevan A-osion, välipäätösvastineen laadintaa koskevan B-osion ja EPC-lain soveltamista koskevan D-osion ensimmäisellä yrittämällään, mikä on erinomainen suoritus. Koko kokeen läpäisystä jäi puuttumaan väitekäsittelyä koskevan C-osion suoritus, joka jätettiin suosiolla tulevalle vuodelle ennalta laaditun strategian mukaisesti.
Voimme ylpeänä todeta löytäneemme avaimen menestykseen EQE-kokeessa, mikä auttaa meitä kehittymään organisaationa nyt ja tulevaisuudessa.
Jarkko Karjalainen
Eurooppapatenttiasiamies